I-Kissat – FC Jazz 0-3 (0-1)
Friday, April 30th, 2010I-Kissat kärsi vuoden ensimmäisen tappionsa, kun 2. divisioonan FC Jazz-j. haki vierasvoiton Suomen cupin 4. kierroksen ottelusta. Pelillisesti I-Kissat ei jäänyt jalkoihin läheskään niin pahasti, kuin loppulukemista luulisi. Ottelu olikin 0-1 vielä 80 minuutille asti ja vasta lopussa Jazz pääsi kaunistelemaan lukemia I-Kissojen hakiessa tasoitusta.
Molemmilla joukkueilla oli pelissä omat hyvät jaksonsa ja kokonaisuudessaan pallonhallinta jakaantui varsin tasaisesti, jopa lievästi kotijoukkueen eduksi. Jazzin pallollisessa pelissä oli kuitenkin koko ajan vähän enemmän juonta ja ajatusta kuin Kissoilla ja hyökkäykset etenivät laajalla rintamalla. Kissojen hyökkäyspeli oli suoraviivaista ja varsin helposti luettavaa perustuen lähinnä laadukkaiden kärkimiesten varaan, jotka Jazzin urheilulliset topparit pitivät tällä kertaa varsin hyvin kurissa. Puolustus toimi molemmilla joukkueilla mainiosti läpi ottelun, Kissojen erikoistilannepuolustamista lukuun ottamatta. Jazzin kolmesta maalista kaksi syntyikin kulmapotkun jälkitilanteesta, vaikka kokemus- ja kokoylivoima oli selvästi IK:lla.
Kokonaisuudessaan Jazz-j. oli ottelussa vaarallisempi osapuoli ja ansaitsi voittonsa. Kissojenkin esitys oli kuitenkin hyvää luokkaa ja sunnuntain sarjapeliin jäi monelle varmasti ylimääräistä virtaa tasaisen pelin tappiosta. I-K:n parhaimmistoa olivat topparin tonttinsa jälleen kerran luotettavasti hoidellut Arto Seppänen sekä kentän vasenta laitaa suvereenisti isännöinyt Jazz-hyökkääjien painajainen IK-pakki Mika “Limppu” Lindroos.
Man of the Match: Mika Lindroos
I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):
Kruuti
Suokas
Lamminen
Seppänen
Lindroos
Toppila (70 Janne Tulehmo)
Räihä
Tervonen (78 Ronni)
Jokinen
Lahtinen
Nyblom (78 Rouh-Gandom)



