Archive for August, 2009

Härmä – Ilves-Kissat 3-3 (1-1)

Monday, August 31st, 2009

Ilves-Kissat aloitti loppukauden taistelunsa sijoittumisesta kolmen joukkoon vierastasurilla Hämeenlinnasta. Tulos tyydytti vieraita hieman kotijoukkuetta enemmän, sillä Härmä oli vielä 90. minuutilla voitossa kiinni. Kissat tuli kuitenkin väkisin tasoihin ja otti tärkeän pinnan.

Kissojen paketti oli erittäin hyvin kasassa reilun tunnin keskikentän kovan kolmikon Pekka Toppila-Tuomas Jukkola-Antti Haukka hallitessa selvästi pelin keskustaa. Härmä sai olla tyytyväinen päästessään tauolle tasatilanteessa, sillä Kissoilla riitti maalipaikkoja ja erikoistilanteita, kun taas Härmä osui lähes ainoasta vaarallisesta hyökkäyksestään. Antti Suoniemi vastasi Kissojen johtomaalista kylmällä viimeistelyllä
Toppilan tarjoiltua upean läpisyötön. Jussi Länsimaa toi kuitenkin kotijoukkueen tasoihin vain kaksi minuuttia myöhemmin.

Toisen jakson puolivälin jälkeen I-K menetti otteensa pelaajien väsyttyä ja kolmen puolustavan pelaajan jouduttua jättämään pelin kesken vaivojen takia. Härmä vyörytti hyökkäyksiään ja siirtyi Anssi Laineen rankkarimaalilla 2-1 johtoon. Jarno Soinisen ensin puskettua tasoituksen Tomi Mönkkösen tarkasta sivuvaparista, kotijoukkueen Olli
Jukarainen vei Härmän jälleen maalin päähän. Viimeinen vartti oli todellista coast-to-coast-futista, kun Kissat haki suurella riskillä tasoitusta. 91. minuutilla Tapio Lahden keskitys löysi takatolpalta Ossi Niemisen, joka siirsi välineen hallitusti lähes nollakulmasta säärisuojalla etunurkkaan, ja Kissat sai kuin saikin pinnan tuomisiksi.

Vaikka koko Kissaryhmä esiintyi kohtuullisen hyvällä tasolla, porukasta erottui selvästi kolme pelaajaa: Antti Suoniemi oli laidallaan jatkuvasti vaarallinen, Pekka Toppila loisti keskikentällä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan ja kapteeni Jarno Soininen katkoi jälleen virheettömästi sekä hakeutui useasti maalintekopaikkoihin.

I-K:n kokoonpano:

Innola
Järvinen, Lamminen (Rouh-Gandom 69.), Soininen, Rajala (Nieminen 78.)
Haukka (Mönkkönen 63.), Jukkola, Toppila, López, Suoniemi (Lahti 71.)
Wainikainen

Maalit:

Suoniemi 25., Soininen 75., Nieminen 91.

PS-44 – I-Kissat 3-0 (1-0)

Tuesday, August 18th, 2009

I-Kissojen vaikeat vieraspelit jatkuivat, kun Pallo-Sepot otti ansaitut pisteet 3-0 voitollaan. Kissat hallitsi ottelun ensimmäistä puolta tuntia, mutta kun valmista ei tullut, Sepot nousi peliin mukaan ja ohi. Ensimmäisen jakson lopulla molemmat joukkueet ehtivät tuhlata muutaman hyvän maalipaikan ennen kuin Seppojen Joni Kopra laukoi 42 minuutilla vaparin onnekkaan kimmokkeen kautta ohi Kissa-vahti Ilkka Innolan. Se riitti tänään Kissojen kaatamiseen. Toinen jakso oli I-K:lta sekavaa pelaamista ja kiri jäi tekemättä. PS-44 puolestaan viimeisteli vielä kahdesti.

Pallo-Sepot halusi ja tarvitsi pisteitä vierailijoita enemmän ja se myös näkyi kentällä. Ilves-Kissoilta peli sujui vain ottelun alussa, kun palloa vielä maltettiin pelata maata pitkin. Kissa-pelureista ei suurempia onnistujia löytynyt. Toisaalta kukaan ei erityisesti epäonnistunutkaan. Ilkka Innola otti maalillaan kiinni sen mitä piti ja Ossi Nieminen laittoi syötöt omille kovalla prosentilla.

Vaikka teoreettisetkin nousu- ja putoamissaumat ovat nyt I-Kissoilta menneet, toivotaan Kissa-leirissä loppukaudelle vielä pelillisiä onnistumisia ja hyvää meininkiä. Mitalisijat ovat edelleen omissa käsissä ja tulossa on laadukkaita tapahtumia, kuten 2x Härmä ja vierailu Toijalaan.

Maalit:

I-Kissat: -

PS-44: Kopra 42, Haataja 60, 72

Varoitukset:

I-Kissat: Haukka

I-Kissojen kokoonpano (4-4-2):

Innola

Suokas, Soininen, Lamminen (76. Rajala), Järvinen

Jukkola (66. Rouh-Gandom), Toppila, Haukka (71. Ronni), Seppänen

Wainikainen, Nieminen (69. Lahti)

I-Kissat – VaKP 2-1 (1-0)

Thursday, August 13th, 2009

I-Kissat otti kauden ennätysyleisön (50 katsojaa) edessä täydet kolme pistettä sarjakärki Koskenpojilta. Vieraat hallitsivat hyvällä liikkeellään reipasvauhtisen ja varsin tasaisen ottelun ensimmäisiä ja viimeisiä 20 minuuttisia, kun taas Kissojen parhaat hetket osuivat pelin keskivaiheille. VaKP piti ottelussa enemmän palloa ja loi hieman I-Kissoja enemmän vaarallisia maalipaikkoja. Kissojen päivän vahvuudet olivat koko joukkueen hyvässä puolustuspelissä ja tehokkaassa viimeistelyssä.

Ottelun avausmaali nähtiin jo 8. minuutilla, kun I-K:n maalitykki Jaakko Wainikainen taiteili suoraan Kissa-maalivahti Ilkka Innolan upeasta avauksesta pallon yli maaliltaan vastaan tulleen Erkka Heinän. 2-0 maali syntyi heti tauon jälkeen José Lópezin nostettua pallon keskikentän hienon syöttökuvion päätteeksi vahvasti maalille nousseen Arto Seppäsen viimeisteltäväksi. Vieraiden 2-1 kavennuksen survoi maalinedushässäkästä Erno Rosenberg, kun peliä oli jäljellä parikymmentä minuuttia.

I-Kissat onnistui joukkueena hyvin ja jokainen pelaaja hoiti tonttinsa kunnialla. Erityismaininnan illan esityksestään ansaitsevat Kissojen oikea pakki Jevgeni Suokas, keskikentän Tuomas Jukkola ja Veikkausliigaan paluuta tekevää Kalle Parviaista koko ottelun vahvasti kärjessä haastanut Jaakko Wainikainen. Myös tällä erää viimeistä kertaa Kissa-paidassa nähty Ville Karsa voi olla tyytyväinen jäähyväispelin esitykseensä.

Raportin viimeinen kappale on omistettu pelin ylivoimaiselle hahmolle, I-Kissojen maalivahti Ilkka Innolalle. “Ila” aloitti pelin vapauttamalla millintarkalla avauksellaan Wainikaisen avausmaalin tekoon. Viisi minuuttia tästä mies nappasi kiinni VaKP:n läpiajon. Puolen tunnin kohdalla “Pyhä Ila” haki Koskenpoikien rankkarin alakulmasta. Lisäksi Innolalta nähtiin kymmenen tavallista torjuntaa, puolenkymmentä huippupelastusta, lukemattomia keskityksen katkaisuja ja erinomaisia pelinavauksia. Ilves-Kissat kiittää!

Maalit:

I-Kissat: Wainikainen 8, Seppänen 49

VaKP: Rosenberg 71

Varoitukset:

I-Kissat: Soininen, Rouh-Gandom, Wainikainen

I-Kissojen kokoonpano (4-5-1):

Innola

Suokas, Soininen, Haukka (78. Rouh-Gandom), Järvinen

Seppänen (68. Ronni), Karsa (60. Lamminen), Jukkola (77. Lahti), Toppila (72. Nieminen), López

Wainikainen